Nimettömät tekee kotiini talonvaltausta

"On olemassa asioita

Niin kipeitä ja vaikeita

Ettei niistä puhumalla selviä" 

-Egotrippi

Avauduin Jennalle pikkuisen uudenvuodenyönä mieltäni painavista asioista.
Niin. Olin herännyt keskellä yötä syystä X, enkä saanut enää unta. Pyörin sängyllä yrittäen saada unta, mutten onnistunut ja mitä siinä sitten tekee kun mielen valtaa ne ajatukset. En halunnut herättää Jennaa, koska se nukkui niin sikeästi vierelläni. En kuitenkaan voinut siihenkään jäädä aloilleni, koska sellaiset ajatukset antaa ahdistukselle luvan. Niimpä siis päätin tehdä jotain, vaikka siivota kämppää että saisin karistettua pois ajatuksiani. Se ei kuitenkaan onnistunut ja Jennakin lopulta heräsi hiljaiseen kolisteluuni. Pakkohan miun oli sitten kertoa syyni toimintaani ja istuuduin alas.

Siitä on nyt yli vuosi kun miun elämässäni jotain särkyi. Hyvä lapsuus pamahti rikki viime syksynä, samoihin aikoihin kun radio raiskasi Maroon5:n kappaletta Moves like Jagger jokaisella kanavalla. Sen jälkeen meidän perhe ei ole enää ollut mikään perhe, vaikka ulkopuolisen silmin ei varmaan mikään näyttänyt muuttuneen.
Vaikka oon jo iso tyttö, asia kolahti miun mieleen kuin paljas iho asfalttiin. En koskaan kuvitellut asian vaikuttavan miun elämääni niin suuresti ja erityisesti se on haavoittanut miun naiseks kasvamistani, niin kuin psykologini oli pelännyt, vaikka asia aluks kuulosti miun korvaani lähinnä naurettavalta. Mutta eniten tää asia satutti miun äitiäni eikä vanhempieni avioliitossa oo enää kuin rippeet jäljellä. Kuitenkin ne on ollu yhdessä jo yli 20 vuotta, joten asiasta oli selvittävä koska ei sitä enää erossakaan osaa elää.

En oo ikinä osannut kertoa asiasta kenellekkään muulle kuin psykologille ja aina kun oon yrittänyt avautua kavereilleni asiasta, on puheeni vaan alkanut kiertää kehää enkä oo pystynyt etenemään asiassani. Kerroin Jennalle suunnilleen yhtä ympäripyöreästi asiasta kuin äsken tässä asian ilmaisin ja Jenna sanoi miulle yhden asian mikä pysäytti miut ajattelemaan. Jenna sanoi suunnilleen, että "teet asioista itselles tabuja ihan turhaan".
Jenna oli ensimmäinen ihminen joka ymmärsi tapahtuneen lähes sellaisena kuin se onkin. Ei tietenkään täydellisesti, ei kukaan voi, mutta Jenna kävi lähimpänä totuutta.
Totuus on, että viimevuotiset tapahtumat ei vain miulle ole muodostunut tabuksi, vaan ne on sitä. Miuta ei voi kukaan ymmärtää, ellei ole itse kokenut samaa, enkä voi ikinä kertoa tästä tabusta ellei joku muu ole joutunut samanlaiseen tilanteeseen kanssani.

Se, miksi nyt taas otan tämän asian esille, on se, että tänään taas näin elävän todisteen rikkinäisestä avioliitosta. Äiti oli kotona, kuten normaalistikkin arkena työpäivän jälkeen. Menin yläkertaan keittämään ittelleni teetä ja samalla kysyin, missä isä on. Äiti vastasi iskän lähteneen Kuopioon. Se on ihan normaalia, koska iskäni tekee sellaista työtä jonka takija se on aina tienpäällä aina pohjoisessa Suomessa asti ja joskus jopa ulkomailla. Ei siinä mitään, Kuopiossa, asia ok.
Noh, se outous tässä jutussa alkoi vasta kun olin hiukan myöhemmin livahtanut ulos tupakalle. Kävelin eteenpäin meidän tietä kaikessa rauhassa kun näin auton valojen piirtyvän maahan eteeni. Takaatani oli siis tulossa auto. En siinä sitten siitä jaksanut välittää vaan jatkoin matkaani muina miehinä. Kuitenki yllätys oli miulle suuri, kun ohitseni ajava auto olikin iskän auto ja iskä siinä ajamassa. Eikö sen pitänyt olla Kuopiossa? Eikä se ollut käynyt kotona, koska olin vasta pari minuuttia sitten lähtenyt pihalle, eli iskä vain ajoi meidän tiellä meidän kodin ohi. Seurasin katseellani auton menoa ja se kääntyi Mikkelintielle, joka siis vei Mikkeliin päin, täysin vastakkaiseen suuntaan kuin missä keskusta on. Iskä siis ei voinut olla menossa piipahtamaan vielä keskustassa tai työpaikallaan jos vaikka olisi unohtanut jotain tärkeää ja muistanut sen vasta kotikulmilla. Olin tosi hämmentynyt, poltin röökin loppuun ja painuin takasin sisälle asiaa miettimättä vaikka se jäi päähäni kaihertamaan.
Vasta nyt yöllä kun kävin uudestaan pihalla, näin ettei iskän auto ollut pihassa vieläkään. Mielessäni heräsi vaan yks typerä kysymys: "Mitä helvettiä?"
Missä iskä on? Miksi se ajoi meidän talon ohi kuitenkaan käymättä sisällä vaikka sen piti olla Kuopiossa äidin sanojen mukaan?

Ärsyttävää, kun näen asioita, mitä miun ei luultavasti pitäisi nähdä mutten myöskään voi kysyä asiasta. Näitä miettien aijon käydä nyt nukkumaan, mutta tuntuu ettei uni ota vielä pitkään aikaan tullakseen. Jouluna oli taas lasit lennelly ja huutoa oli ollut. Sen jälkeen kotona on ollu taas jotenkin ahdistava ilmapiiri. Haluan pois täältä, koska ei tää paikka ole enää se lämmin koti jossa oon varttunut. Tää on muuttunut selvittämättömien asioiden asuinsijaksi, jota ympäröi vaan salamyhkäisyys ja asiat joista ei voida ääneen puhua.